4 way split

Päätin sitten jakaa saliohjelman neljään. Ei tule muuten mitään tavoitteesta: 4 kertaa salia viikossa. Aina on kaikki niin jupatissa, että niistä kahdesta viimeisestä ei sitten tule mitään, joten päätin, että vedetään kaikki jumiin kerran viikossa ja huolella, niin on sitten 7 päivää aikaa palautua!

Runko:

Ma: Jalat
Ti: Olkäpäät + ojentajat
Ke: -
To: -
Pe: Vatsa + selkä
La: -
Su: Rinta + hauis

Noina ei salipäivinä olis sitten tarkoitus tehdä jotain aerobista, mutta jättää aina yksi totaalilepopäivä. Jos mahdollista, teen yhtenä päivänä aerobisen ja salitreenin. Riippuu vähän jaksamisesta. Pitää kuunnella omaa kehoa, mutta mennä silti mukavuusalueen ulkopuolelle eli löytää se "kultainen keskitie".

Älä läikytä punaviiniä tässä kämpässä. Hah.

Venyttelyä pitäisi tehdä enemmän. Aina treenin päätteeksi venytän treenatut lihakset "oikeaan mittaansa", mutta olen tosi laiska venyttelemään kotona. Muuten olen paikallaan pysyvää sorttia, mutta sitten kun pitäisi pysyä venytyksessä minuutti, alkaa yhtäkkiä menojalkaa vipattaa ja kaikki muu on hitosti tärkeämpää. Bad me, bad.

Olen yrittänyt alkaa suhtautua elämään positiivisemmin, koska huomaan olevani todella negatiivinen ihminen. En mitenkään erityisen, vaan tuntuu, että kaikki suomalaiset ovat perusluonteeltaan enemmän negatiivisia kuin positiivisia.

Esimerkki tilanne: Kävelen salin rappusia alas pukkariin jalat treenin jälkeen täristen. Vastaan tulee tyttö, joka katsoo ylös minuun hymy naamallaan.

Mitä minä ajattelen: V*ttuako tölläät?? Mä olen hei treenannu, siksi tärisen! Kun treenataan oikeesti kovaa, täristään. Mene sinä nosteleen niitä käsilaukkua kevyempiä käsipainojas.

Mitä minun pitäisi ajatella: Se varmaan hymyili mulle, kun se huomas, että oon treenannu kovaa tai se katso mun hienoja treenipökiä!

Todennäköinen totuus: Tytöllä oli hymy naamalla jo valmiiksi ja katsoi portaissa, että jaahas joku tulee vastaan, eikä hymy sinällään liittynyt minuun tai tyttö hymyili kohteliaasti vastaantulijalle.

Miksi oikeasti ensimmäisenä ajattelee hymyilevän ihmisen nauravan tai ilkkuvan sinulle? Ei vaikuta kovin järkevältä, eihän? Huomaan kavereideni tekevän samaa. Jos joku hymyilee sinulle ilman syytä, selitys on, että "onks mun naamassa jotain?". Kohteliaisuuksissa on aina joku taka-ajatus ja niitä ei uskota, vaikka ei olisi. Itsestäni olen huomannut, että jostain syystä kännissä haluan kehua tuntemattomia naisia. Yleensä vastaanotto on sellanen *epäuskoinen katse* ja sen jälkeen naamalta paistava "tajuaminen" aaa, se on lesbo. En ole. Halusin ilahduttaa.

Ajattelin yrittää rakentaa parempaa suhdetta itseeni kirjoittamalla itselleni rakkauskirjeen. Kertoa, mistä pidän itsestäni ja mitkä piirteet tekevät minusta mahtavan ihmisen. Kokeilkaa tekin.

Huomenna on muuten, asiasta avaruuteen, namipäivä! Minä menen panchoon ja syön hampurilaisen, omnomnom.

Janni on upea!